Välittämistä ei saa ulkoistaa varsinkaan poliitikko

Muutama vuosi sitten Jyrki Katainen pääsi otsikoihin lausumalla Ilta-Sanomille, että ”välittämistä ei voi ulkoistaa kylmille veroille”. Lause ”välittämistä ei voi ulkoistaa” on jo sitä ennen ollut kokoomuksen periaateohjelmassa ja jotkut puolueen ehdokkaat käyttävät sitä näissäkin vaaleissa sloganinaan.

Sen jälkeen, kun Kataisen kommentti löi mediassa itsensä läpi, on puhe tavallisten kansalaisten vastuusta voimistunut julkisessa keskustelussa. Tällä hetkellä kysymys hyvinvointivaltion roolista on mitä ajankohtaisin, ja keskustelua yksilön ja yhteiskunnan vastuusta käydään melko suorin sanoin.

Retorisesti lause ”välittämistä ei voi ulkoistaa” on erittäin toimiva, jos sitä käytetään oikeuttamaan hyvinvointipalvelujen heikentäminen. Se onnistui aikanaan luomaan mielikuvan, jossa julkisten palveluiden puolustaminen yhdistyi tunnekylmyyteen. Lauseen retorinen vahvuus on siinä, että se on täyttä totta.

Välittäminen on rakkautta tai kiintymystä toista ihmistä kohtaan, halua jakaa tämän ilot ja surut ja tuottaa tälle hyvää. Jokainen ihminen tarvitsee tunnetta, että on tällä tavoin jollekulle tärkeä, eikä sitä voi korvata julkisilla palveluilla.

Välittäminen ei kuitenkaan aina tarkoita, että ihminen pystyisi myös käytännössä tekemään hyvää toiselle. Moni muistisairaan vanhuksen puoliso yrittää sitä viimeiseen asti, kun hoitaa omaistaan kotonaan. Kuitenkin kun sairaan kunto huononee, eivät omaisen kyvyt tai voimat enää riitä hänestä huolehtimiseen, ja moni on siinä tilanteessa uupunut välittämiseensä. Sama voi tapahtua mielenterveyspotilaan omaiselle, joka jakaa läheisensä tuskaa ja ahdistusta, kunnes alkaa upota siihen itsekin. Moni pienituloinen vanhempi taas haluaisi kaikin tavoin tukea lastaan saamaan hyvän tutkinnon mutta ei pysty maksamaan lapsensa opiskelun kustannuksia, koska kaikki rahat kuluvat ruokaan ja asumiseen.

On ihmisiä, joilla ei ole ketään läheistä välittämässä. Moni on jäänyt vastoin omaa tahtoaan perheettömäksi, ja iäkkään ihmisen kaikki omaiset ja ystävät saattavat olla kuolleet tai liian huonossa kunnossa pitääkseen yhteyttä. Joihinkin sairauksiin kuten masennukseen voi liittyä eristäytyminen, joka hiljalleen johtaa ihmissuhteiden katkeamiseen.  Taloudellinen köyhyys voi sysätä sosiaalisten verkostojen ulkopuolelle, koska ei ole rahaa käydä tilaisuuksissa tai harrastuksissa, joissa ihmisiä voisi tavata.

Näissä tilanteissa julkisten palveluiden tehtävä on tehdä välittäminen mahdolliseksi. Terapia voi auttaa ihmisen ulos henkisistä vaikeuksista, jotka olisivat liian raskaita kenenkään läheisen kannettaviksi, ja tukea häntä taas yhteyteen ystävien ja omaisten kanssa. Vanhainkodissa iäkäs pääsee osaksi yhteisöä, jos oma koti olisi hänelle liian yksinäinen paikka. Lapsiperheiden kotiapu tai muut palvelut auttavat vanhempia jaksamaan arjessa niin, että nämä kykenevät ilmaisemaan lapsilleen aitoa välittämistä. Yhteiskunnan väliintulolla poistetaan niitä esteitä, joita ylivoimaiset elämäntilanteet, sairaudet tai köyhyys ja osattomuus asettavat välittämisen tielle.

Välittäminen tarkoittaa paitsi henkilökohtaista kiintymystä myös myötätuntoa. Ihmisinä me kykenemme asettumaan toisten ihmisten asemaan ja eläytymään heidän tarpeisiinsa, vaikka he eivät olisikaan omaisiamme. Laajasti ymmärrettynä välittäminen tarkoittaakin sitä, että olemme tietoisia valintojemme vaikutuksista toisiin ihmisiin ja haluamme teoillamme vähentää näiden kärsimystä. Tällainen välittäminen on hyvinvointivaltion perusta: kyky myötätuntoon tekee mahdolliseksi sen, että haluamme pitää yllä sellaisiakin palveluita, joita emme juuri sillä hetkellä itse tarvitse mutta jotka helpottavat jonkun toisen hätää.

Puhumalla ”välittämisen ulkoistamisesta” ovat kokoomuspoliitikot korostaneet sitä, että välittäminen kuuluu ensisijaisesti omaisille tai ystäville. Tällöin kokoomus on kuitenkin itse syyllistynyt juuri välittämisen ulkoistamiseen: kun vastuu osoitetaan tavalliselle kansalaiselle, ulkoistetaan se pois poliitikoilta. Tämän varjolla on voitu tehdä päätöksiä, jotka ovat heikentäneet monelle ihmiselle tärkeitä palveluita ja lisänneet sosiaalisia ongelmia.

On erityisen vaarallista, jos välittämisen ulkoistavat ne, joilla on yhteiskunnassa eniten valtaa. Jos päättäjät lakkaavat tuntemasta myötätuntoa ja välittämästä siitä, miten heidän ratkaisunsa vaikuttavat tavallisten ihmisten arkeen, heijastuu se koko yhteiskunnan ilmapiiriin. Mielestäni tämä näkyy tällä hetkellä Suomessa arvojen kovenemisena, kilpailuhenkisyytenä, sosiaalisen eriarvoisuuden lisääntymisenä ja monien kohdalla pahoinvoinnin syvenemisenä.

Siksi nyt on aika ottaa uudelleen tarkasteluun väite ”välittämistä ei voi ulkoistaa” ja ymmärtää sen todellinen merkitys. Välittämistä ei saa ulkoistaa – varsinkaan poliitikko.