Lautakuntia ja luottamushenkilöitä tarvitaan

Kaupunginvaltuusto päätti eilen siirtyä pormestarimalliin, jossa kaupunkia johtavat ammattipoliitikot. Samalla lautakuntien määrää vähennetään noin kuuteen.

Uudistuksen yhtenä tavoitteena on ollut valtuuston vallan vahvistaminen suhteessa virkamiehiin. Se on hyvä tavoite, mutta mielestäni sitä tulisi tavoitella aivan toisella tavalla. Esimerkiksi voitaisiin kehittää virkamiesvalmistelua siten, että päätöksiin sisältyvät arvovalinnat ja vaihtoehdot avataan päättäjille nykyistä paremmin. Erilaisten intressiryhmien ja asiantuntijoiden kuulemisella vahvistettaisiin valtuutettujen mahdollisuuksia tehdä valintoja ilman, että pelkästään johtavien virkamiesten näkökulma on päätöksenteon pohjana. Olisi myös tuotava tärkeiden asioiden valmistelua kabineteista päivänvaloon ja vahvistettava koko valtuuston mahdollisuutta muodostaa niihin yhteistä kantaa yhteistyössä työntekijöiden ja kuntalaisten kanssa.

Kaupungin johtamisjärjestelmän uudistuksessa on valittu ihan toinen tie. Siinä keskitetään valtaa ja voimaa muutamalle valtuutetulle eli pormestarille ja apulaispormestareille. He saavat aseman paitsi lautakuntien puheenjohtajina myös kaupunginhallituksessa ja lisäksi mahdollisuuden tehdä poliittista työtä kokopäiväisesti.  Tässä ikään kuin luodaan pieni poliittinen kommandojoukko, joka on riittävän vahva pitääkseen puolensa virkamiesvaltaa vastaan. Pormestariston lihaksia vahvistetaan siirtämällä sille valtaa muilta luottamushenkilöiltä, toisin sanoen muutamalle ihmiselle delegoidaan vastuuta kaikkien kaupunkilaisten tahdon edustamisesta.

Kaupunginvaltuuston päätös perustuukin pessimistiseen näkemykseen demokratiasta. Uskotaan vahvaan poliittiseen henkilöjohtajuuteen enemmän kuin vallan hajauttamiseen, avoimuuteen ja laajaan edustuksellisuuteen.

Tällä hetkellä poliittista valtaa käyttää suuri luottamushenkilöiden joukko paitsi valtuustossa myös lautakunnissa. Isoa määrää luottamushenkilöitä tarvitaan monesta syystä. Ensinnäkin erilaiset ihmiset tuovat poliittiseen päätöksentekoon erilaisia näkökulmia. Toiseksi kun luottamushenkilöiden vastuita pilkotaan kohtuullisiksi palasiksi, tavalliset ihmiset voivat oman työnsä ohella toimia lautakunnissa täyspainoisesti ja perehtyä riittävästi asioihin. Kolmanneksi suuressa aktiivisessa luottamushenkilöjoukossa kasvaa haastajia puolueiden kärkihahmoille, mikä tekee mahdolliseksi poliittisen kentän jatkuvan uudistumisen.  Lautakuntien karsiminen rajulla kädellä tarkoittaakin demokratian kaventamista.

Vasemmistoliitto esitti, että lautakuntien määrää ei olisi vielä rajattu vaan olisi säilytetty mahdollisuus suunniteltua suurempaan määrään lautakuntia. Esitys hävisi valtuuston äänestyksessä.  Toisaalta vasemmistoliitto on ajanut kompromissiratkaisuna menetettyjen lautakuntien paikkaamista jaostoilla, ja niiden turvin voidaan toivottavasti säilyttää luottamustehtäviä laajalla joukolla ihmisiä.

Pormestarimallin ehdoton hyvä puoli on, että päästään eroon virallisesti epäpoliittisista mutta käytännössä poliittisista virkanimityksistä, jotka tehdään kabinettisopimuksin. Kun siirrytään avoimesti poliittisiin pormestarin virkoihin, pystytään sopimaan pormestarien valinnalle pelisäännöt, jotka ovat läpinäkyviä myös kuntalaisille.

Hyvää on myös se, että osana muutosta tehdään kaupunkilaisten osallistumisen linjaukset, jotka koskevat esimerkiksi osallistuvaa budjetointia sekä asiakas- ja käyttäjäraateja. Kuntalaisten kuuleminen on tärkeä demokratian väline, joskaan se ei paikkaa tämän esityksen isoimpia ongelmia. Hyvin toimiva ja demokraattinen edustuksellinen päätöksenteko ja suora asukkaiden kuuleminen eivät voi korvata toinen toistaan, vaan kumpaakin tarvitaan.