Kunnia tasapäistämiselle

Ennen vaalikampanjan kiivainta vaihetta ennätin tutustua Martina Reuterin ja Ruurik Holmin toimittamaan artikkelikokoelmaan Koulu ja valta. Sari Vesikansan sinänsä erinomaisessa artikkelissa minua jäi mietityttämään yksi kohta: ”Vetoamalla perinnölliseen älykkyyteen ja lahjakkuuteen se [oikeisto] on toistellut käsitystä, jonka mukaan kaikki eivät voi oppia kaikkea.”

Minulle kysymys siitä, onko synnynnäisiä lahjakkuuseroja olemassa, ei ole poliittinen vaan ammatillinen. Koulupsykologina työskentelen viikoittain sellaisten nuorten kanssa, joilta yleisen opetussuunnitelman mukaisten oppimäärien suorittaminen vaatisi kohtuuttomia ponnistuksia tai olisi kovasta työstä huolimatta mahdotonta.

Sen sijaan kysymys, miten lahjakkuuseroihin tulisi suhtautua, on mitä suurimmassa määrin poliittinen. Synnynnäiset oppimisedellytykset luovat pelkästään pohjan oppimiselle, mutta lopullisiin oppimistuloksiin voidaan aivan olennaisesti vaikuttaa opetuksella. Koulutuspoliittisilla valinnoilla voidaankin ratkaista, halutaanko peruskoulun korostavan vai häivyttävän niitä eroja, joita oppilaiden taidoissa ja tiedoissa luonnostaan on.

On mahdollista olla välittämättä oppilaiden erilaisuudesta ja sovittaa peruskoulun opetus keskitasoiselle oppijalle siten, että jokainen saa loppujen lopuksi pärjätä oman kykynsä mukaan. Tällöin taitoerot jonkin verran korostuvat vuosien myötä, koska heikoimpien jäädessä jälkeen opetuksesta myös uuden oppiminen pikku hiljaa vaikeutuu. Toisaalta voidaan tarkoituksellisesti korostaa eroja ja pyrkiä poimimaan oppilaiden joukosta lahjakkaimmat, joiden opetukseen erityisesti laitetaan resursseja, jotta tuotettaisiin mahdollisimman paljon huippuosaajia. Kolmas vaihtoehto on satsaaminen erityisesti niiden opetukseen, joille oppiminen on kaikkein vaikeinta. Intensiivisen tuen avulla heidän ja nopeimmin oppivien välistä kuilua voidaan paljonkin kaventaa.

Omasta mielestäni kolmas vaihtoehto on paras. Toki se ei sulje pois samanaikaista lahjakkaimpienkaan erityistä ohjaamista. Kuitenkin koulun ensisijainen tehtävä on mielestäni pitää huolta siitä, että jokainen oppilas saa työelämässä ja yhteiskunnassa toimimisen edellyttämät vähimmäistiedot ja -taidot. Se on mahdollista, jos tunnustetaan, että oppimisedellytyksiltään heikoimmassa asemassa olevat tarvitsevat tämän tavoitteen saavuttamiseksi kaikkein eniten panostusta kouluyhteisöltä. Käytännössä tämä panostus voi toteutua esimerkiksi tuki- ja erityisopetuksen muodossa.

Joidenkin oppilaiden kohdalla intensiivisestä tuesta huolimatta on opetussuunnitelman tavoitteiden saavuttaminen mahdotonta. Tällöin tavoitteita pitää madaltaa sellaisella tavalla, että se mahdollisimman vähän haittaa suoriutumista jatko-opinnoista tai myöhemmin työelämästä. Tavoitteiden laskemisen syynä ei kuitenkaan koskaan saisi olla se, että kouluyhteisöllä ei ole tarpeeksi resursseja antaa oppilaalle erityistä tukea.

Koulujärjestelmäämme on syytetty tasapäistämisestä. Kuitenkin jos tasapäistämisellä tarkoitetaan sitä, että taataan yhtäläiset edellytykset myöhemmästä elämästä selviytymiseen myös niille, jotka aloittavat koulutaipaleensa kaikkein heikoimmin eväin, niin juuri se on mielestäni peruskoulun tehtävä.